Virallinen nimi: Gold Pfote Sukupuoli: Ori
Rotu: Brandenburg Säkäkorkeus, väri: 171cm, m
Syntynyt: 11.04.2009 Täyttänyt 3v: 23.05.2009
Painotus: Estepainotteinen Koulutustaso: ko He B re 150cm
Tuonut: mmarikah, Saksa Omistaja: Sorel / Corn SPH






» Tälläinen oikeasti olen
Fote oli Cornirin ensimmäinen asukki ja siksipä ehkä yksi tärkeimmistä hevosista minulla. Fote on upea Saksan tuonti jossa virtaa tulista estehevosen verta. Fotesta siis odotamme paljon. Ori on ollut suhteellisen helppo käsiteltävä vaikka kokoa ja välillä intoakin piisaa. Fote tarvitsee itselleen kokeneen käsitteliän sillä orin poukkoileminen ja kiukkuilu voi olla kokemattomalle ihmiselle todella ikävää. Mikäli vähääkään osaa lukea miten oriit voivat käyttäytyä ja kuinka arvaamattomia ne voivat olla, tässä sinulle mukava kaveri. Fote nauttii olostaan ihmisten seurassa, se selvästi tietää missä voi päästä paijattavaksi tai jopa saamaan maukkaita porkkanoita. Karsina on kuitenkin paikka, mihin ei ole oriin kanssa samaan aikaa mitään asiaa. Fote puolustaa kotiaan viimeseen asti ja siksipä orin karsinan ovea ei availla kuin vain tilanteissa, jos oria viedään ulos tai annetaan ruokaa. Monet ovat uskaltautuneet mennä rapsuttelemaan herraa tämän karsinassa mutta yllättävä hyökkäys yritys on saanut ihmiset kalpenemaan. Ori ei satuta ketään eikä tarkoita pahaa vaikka välillä karsinastaan irvistelee ja huitelee päätänsä. Se selvästi haluaa paikan, missä on oikeasti oma rauha. Ketää Fote ei koskaan ole satuttanut enkä usko että ketään tahallisesti satuttaisikaan.

Varusteiden laitossa Fote heittäytyy hiukan levottomaksi. Se tietää tarkalleen, mitä tapahtuu kun satulaa aletaan nostaa selkään, se tietää mukavaa ratsastuslenkkiä tai kovaa treeniä kentällä. Fotella on selvästi miellyttämisen halua ja antaakin itsestään melkeinpä aina kaiken. Fote kuuntelee apuja herkästi ja selkään nouseekin vain kokeneet ratsastajat. Orilla on tapana joskus kuumeta turhan paljon jolloin ratsastajalla voi olla pitelemistä. Ori pitää vain osata rauhoittaa kunnolla, jotta treeni voisi jatkua vaikeuksitta. Maastossa Fote on aina innoissaan ja valppaana. Mukavat laukkasuorat ovat orille kohokohta. Tällöin Fote saa päästellä turhia höyryjä pois ja mikä parasta, jos vain mukana sattuu olemaan toinen ratsukko kenen kanssa kilpailla. Silloin menoa ja meininkiä löytyy. Mutta vaikka vauhtia välillä tuntuu olevan sata lasissa, ori on helppo käsitellä eikä tämä riistäydy käsistä. Selvillä puolipidätteillä täydestä laukasta saat oriin varmasti hidastelemaan vauhtiaan. Uiminen kesäisin on myös yksi asia joka saa Foten silmän kiilumaan. Ori selvästi aavistaa jo siinä vaiheessa kun mennään pihalle ja ratsastaja nousee selkään ilman satulaa ja suuntaa kohti pientä metsä polkua joka vie rannalle. Siinä vaiheessa orin korvat alkavat liikkua ja pää nousta.

Fote voi laiduntaa myös muiden orien tai ruunien kanssa. Tosin laidun kaveri on valittava tarkkaan, sillä Fotelta löytyy luonnetta ja tahtoa sen verran että se ei kauan katsele silmille pomppijoita. Se alistaa oitis mikäli joku meinaa tulla kokeilemaan. Tällä hetkellä Fote laiduntelee yksin, kun tallissa ei ole sille ketään ori kaveria. Tammojen lähelle Fotea ei parane viedä, sitä showta ei ainakaan taluttaja halua kokea. Ratsastuksessa ei ole väliä vaikka edessä menisikin tamma, silloin se ei juurikaan välitä. Mutta mikäli ollaan ilman "työntekoa" liikkeellä ja tamma sattuu tulemaan tarpeeksi lähelle, show alkaa.

Foten suku on täynnä upeita estekonkareita ja siksipä Fotestakin odotetaan hyvää esteratsua. Foten suvusta löytyy myös rakenteellisesti ja luonteiltaan hienoja yksilöitä. Odotammekin siis innolla koska ensimmäinen Foten varsa astuu maailmaamme, jotta pääsemme näkemään minkälaista kapasiteettia, rakennetta ja luonnetta ori voisi jälkeläisilleen periyttää. Uskon, että Foten ensimmäinen varsa saa jäädä talliimme jatkamaan isänsä jälkiä. Fote ottaa vastaan ulkopuolisia evm-sukuisia Brande tammoja, joten mikäli sinua kiinnostaa tälläinen komea musta unelma, laita tähköpostia tulemaan.



» Tutustu myös upeisiin vanhempiini

i. Stattlich Junior evm
  bdbg, m, 173cm
  estepainotus
ii. Helferlein evm
  bdbg, m, 169cm
iii. Ghaston Hammer evm
iie. Lein Leif evm
ie. Klein Mädchen evm
  bdbg, mrn, 170cm
iei. Hoffnung evm
iee. Prominente evm
e. Sogar Toll evm
  bdbg, trn, 168cm
  estepainotus
ei. Teufelchen evm
  bdbg, rn, 170cm
eii. Wasserjungfer evm
eie. Paragraph evm
ee. Stark Versprechen evm
  bdbg, trn, 166cm
eei. Zeitwort evm
eee. Geliebte evm

» Tässä lisätietoja sukulaisistani
Stattlich Junior; kilpailee edelleen menestyen eri korkuisissa luokissa. Tämä ori on saavuttanut esteratsastuksessa monen monta palkintoa ja omaakin hyvän hyppy taktiikan. Musta komistus kilpailee kuitenkin pääasiassa 160cm luokissa ja antaakin usein muille kilpailijoille todellista haastetta. Stattlich on asustellut vain yhdellä omistajalla, aivan varsasta asti. Hänen omistajansa on yksi kuuluisia kilparatsastajia jolla on erittäin hyvin hevosten käsittelytaidot hallinnassa. Stattlich asustelee Saksassa. Monien tammojen omistajat ovat olleet todella kiinnostuneita tästä orista, enkä yhtään ihmettele. Kukapa ei tälläisestä taidokkaasta este konkarista haluaisi itselleen jälkeläistä? Stattlich on saavuttanut näyttelyissä myös hyvää sijoitusta ja ori on kantakirjattu I-palkinnolle. Luonteeltaan Stattlich on hiukan äkkipikainen ja tulinen, joskus vaikea käsiteltävä. Tämän antaa kuitenkin anteeksi orin voittamisen tahto kilpailuissa, eikä orilla ja tämän omistajalla ole ollut koskaan ongelmia. Muille ihmisille ori saattaakin jo esittää ja kiusata. Stattlich on jättänyt monen monta jälkeläistä joista suurin osa on kilpaillut hyvällä menestyksellä vaikeammissakin esteradoilla.

Helferlein; tässä on komeutta jo kerrakseen. Mustan karvan kiiltäessä ja otsasta loistava valkoinen tähti saa monien ihmisten katseet jämähtämään. Helfer on ori, joka valloittaa niin ihmisten kuten myös tammojenkin sydämet. Luonteeltaan Helfer on erittäin kuuliainen ja ystävällinen, joskus toki hiukan tulinen ja äkäinen tapaus. Ratsastuksessa ori on herkkä mutta miellyttämisen haluinen. Radoilla antaa itsestään aina kaiken ja voittamisen tahtoa löytyy. Helfer asustelee samaisella tallilla kuin jälkeläisensä, Stattlich Junior. Talli perustaa hevosiinsa äärimmäisen paljon ja siksi onkin yksi kovatasoisimmista talleista. Helfer on astunut elämänsä aikana jo monta tammaa ja jälkeläisiä löytyy ympäri maan. Myös tämä mustaori on ollut Saksassa ja jonkin verran myös ulkomailla todella haluttua tavaraa. Rakenteeltaan Helfer on hyvä, vaikkakin mainintaa on tullut hiukan hajavarpaisuudesta. Kantakirjattu II-palkinnolle.

Klein Mädchen; on suurehko mutta säyseä luonteinen tamma. Klein on upean rakenteen omaava tamma vailla vertaa. Kilpailuissa Klein on käynyt ahkerasti ja alkaakin jo vähitellen jättämään uraansa taakse päin. Voittoja on kertynyt 140-160cm luokista jo hyvin ja sijoituksia sitäkin enemmän. Klein on saanut kaksi hienoa jälkeläistä joista kummatkin ovat pärjänneet mainiosti kilpailu kentillä. Tamma on periyttänyt jälkeläisilleen rauhallista ja kärsivällistä luonnetta. Samoin rakenteellisesti hyvää ja sopusuhtaista linjaa. Klein on jo 15 vuotias pirteä mamma, joka olisi tarkoitus astuttaa vielä kaksi kertaa ennen täysin eläkkeelle pääsemistä.


Sogar Toll; on erittäin kaunis ja hyväluonteinen saksalainen tamma. Sogar on kilpaillut hyvällä menestyksellä niin rataestekilpailuissa kuten myös maastoestekilpailuissa. Enemmän kuitenkin tamma on antanut itsestään rataestekilpailuisa ja onkin haalinut itselleen yhden seinällisen ruusukkeita, loimia, palkintoja ja mainintoja. Rakenteellisesti Sogar omaa erinomaisen tamman piirteitä. Sogar kantakirjattiin hiljattain I-palkinnolle hyvin pistein. Luonteeltaan Sogar on ihmisystävällinen, kärsivällinen, miellyttämisen haluinen ja todella rakastettava. Se nauttii olostaan ihmisten seurassa ja tulee melkein kaikkien hevosten kanssa toimeen. Sopeutuvainen mutta joskus myös todella hiukkuinen neiti. Sogar on varsonut vasta kerran ja tuloksena on upea musta ori joka asustelee Cornir Sporthorsesissa, Gold Pfote. Tammalta löytyisi kapasiteettia myös koulu kiemuroille, mutta omistajat ovat päättäneet että kilpailut joissa kilpaillaan, on vain ja ainoastaan rata- ja maastoesteet. Kouluratsastus saisi jäädä kotiin vaihtelun ja virkistyksen vuoksi. Sogar on helposti hallittavissa mutta joskus esteille intoa löytyy turhankin paljon. Sogar antaa itsestään aina kaiken ja huomaa koska omistaja on häneen tyytyväinen.

Teufelchen; on vahva luonteinen ja hiukan temperamenttinen ruunikko ori. Telche asustelee saksalaisessa siittolassa vietellen rattoisia eläkepäiviään. Telche on kilpaillut aktiivisesti melkein koko uransa ajan, samalla saavuttaen upeita mainintoja ja meriitttejä. Ori on ollut saksalaisille etenkin todella haluttua tavaraa. Moni on kuitenkin kahvahtanut oriin luonnetta, mutta Telchen kilpailuissa näytetty tahdon voima ja näyttävyys on saanut tammojen omistajat leppymään. Telche on vain yhden ihmisen hevonen. Se on todella pahan tuulinen melkein aina, mutta vain omistajansa kanssa he pystyvät puhaltamaan yhteen hiileen. Ori on kantakirjattu III-palkinnolle ja saavuttanut näyttelyistä hyviä mainintoja. Liikeiltään ori on näyttävä ja tempokas.

Stark Versprechen; on tummanruunikko kaunokainen joka muutti eläkepäiviä viettelemään Tanskaan. Stark on näyttävä ja ystävällinen tamma joka tulee niin ihmisten kuin hevostenkin kanssa hyvin toimeen. Peloton Stark on kilpaillut 140cm luokissa hyvällä menestyksellä. Stark asustelee erään tuttavani tallissa, kenen kanssa olen tehnyt paljon yhteistyötä. Stark on kuitenkin syntyperäinen saksalainen. Stark on jättänyt jälkeensä 5 hienoa jälkeläistä. Stark ei ole kuin vasta 16 vuotias mutta ratsastus onnettomuuden takia tamma on siirtynyt kilpailuista kokonaan pois. Tamma satutti jalkansa todella pahasti mutta toipui tästä. Tamman silloinen omistaja ei kuitenkaan halunnut ottaa riskiä että jalka menisi jälleen, ja myi tamman eteenpäin. Stark on rakenteeltaan hyvän oloinen ja luonteeltaan vieläkin täydellisempi. Stark ei koskaan kuitenkaan kerennyt kantakirjattavaksi asti, mutta uskoisimme että hän olisi ainakin II-palkinnon ansainnut.



» Jälkeläiset
Fote on tarjolla jalostukseen vain evm-sukuisille Brandenburg tammoille. Fotea voi kysellä ulkopuolisille tammoille sähköpostitse, mutta suurimmaksi osaksi oria käytetään omien tammojen astutuksiin. Mikäli omistat evm-sukuisen, kuvallisen ja kisatun tamman, ota toki yhteyttä huvitus08@gmail.com osoitteeseen, ja pyydä astutusta.

- ei vielä jälkeläisiä



» Ikääntyminen
1 vuotta - 26.04.2009
2 vuotta - 10.05.2009
3 vuotta - 23.05.2009
4 vuotta - 01.06.2009
5 vuotta - 20.09.2009
6 vuotta - 07.01.2010
7 vuotta - 24.02.2010
8 vuotta - 13.04.2010
9 vuotta - 31.05.2010
10 vuotta - 18.07.2010
11 vuotta - 04.09.2010
12 vuotta - 24.11.2010
13 vuotta - 07.01.2011
14 vuotta - 13.02.2011
15 vuotta - 27.04.2011
16 vuotta - 05.05.2011
17 vuotta - 24.07.2011
18 vuotta - 10.09.2011



ERJ:n estekilpailut:
69 sijoitusta / 18 voittoa

19.07.09 - kutsu - 110cm - 4/30
20.07.09 - kutsu - 120cm - 1/30
21.07.09 - kutsu - 110cm - 3/30
21.07.09 - kutsu - 120cm - 2/30
23.07.09 - kutsu - 110cm - 4/30
23.07.09 - kutsu - 120cm - 2/30
24.07.09 - kutsu - 110cm - 3/30
24.07.09 - kutsu - 120cm - 1/30
25.07.09 - kutsu - 110cm - 3/30
26.07.09 - kutsu - 120cm - 5/30
17.07.09 - kutsu - 130cm - 2/27
17.07.09 - kutsu - 140cm - 3/27
17.07.09 - kutsu - 90cm - 3/55
19.07.09 - kutsu - 100cm - 5/40
20.07.09 - kutsu - 130cm - 4/28
29.07.09 - kutsu - 110cm - 2/30
29.07.09 - kutsu - 140cm - 1/30
29.07.09 - kutsu - 150cm - 3/30
31.07.09 - kutsu - 110cm - 1/30
31.07.09 - kutsu - 120cm - 3/30
31.07.09 - kutsu - 140cm - 5/30
01.08.09 - kutsu - 110cm - 5/30
01.08.09 - kutsu - 120cm - 2/30
02.08.09 - kutsu - 120cm - 5/30
02.08.09 - kutsu - 120cm - 5/30
03.08.09 - kutsu - 130cm - 1/30
04.08.09 - kutsu - 110cm - 4/30
04.08.09 - kutsu - 120cm - 5/30
04.08.09 - kutsu - 140cm - 2/30
05.08.09 - kutsu - 150cm - 4/30
07.08.09 - kutsu - 110cm - 4/30
07.08.09 - kutsu - 120cm - 5/30
08.08.09 - kutsu - 120cm - 2/46
15.08.09 - kutsu - 140cm - 3/25
28.08.09 - kutsu - 160cm - 1/30
03.09.09 - kutsu - 150cm - 2/30
05.09.09 - kutsu - 150cm - 5/30
06.09.09 - kutsu - 160cm - 3/25
06.09.09 - kutsu - 110cm - 8/80
13.09.09 - kutsu - 160cm - 1/30
14.09.09 - kutsu - 140cm - 2/30
15.09.09 - kutsu - 140cm - 1/30
15.09.09 - kutsu - 160cm - 1/30
16.09.09 - kutsu - 140cm - 1/30
16.09.09 - kutsu - 160cm - 1/30
16.09.09 - kutsu - 160cm - 4/30
18.09.09 - kutsu - 140cm - 3/30
20.09.09 - kutsu - 150cm - 4/30
20.09.09 - kutsu - 160cm - 1/30
20.09.09 - kutsu - 140cm - 3/40
21.09.09 - kutsu - 140cm - 5/30
21.09.09 - kutsu - 150cm - 1/30
22.09.09 - kutsu - 160cm - 4/30
23.09.09 - kutsu - 150cm - 3/30
23.09.09 - kutsu - 160cm - 1/30
04.10.09 - kutsu - 150cm - 5/30
05.10.09 - kutsu - 150cm - 2/30
05.10.09 - kutsu - 140cm - 3/40
07.10.09 - kutsu - 140cm - 1/30
07.10.09 - kutsu - 150cm - 4/30
07.10.09 - kutsu - 160cm - 1/30
09.10.09 - kutsu - 140cm - 5/30
09.10.09 - kutsu - 150cm - 3/30
10.10.09 - kutsu - 140cm - 2/30
10.10.09 - kutsu - 160cm - 5/30
12.10.09 - kutsu - 140cm - 3/40
15.10.09 - kutsu - 150cm - 1/40
17.10.09 - kutsu - 140cm - 5/40
18.10.09 - kutsu - 140cm - 1/40


» Valmennukset
Kouluvalmennus, valmentajana Maikku
Heti saapuessani kentälle aloin rakentamaan esteitä. Aiheena oli lävistäjällä olevat sarjat, ja niillä tietenkin laukanvaihdot. Tein kaksi sarjaa, toinen oli yhden laukan välillä ja toinen kahden laukan välillä. Sorel oli lämmitellyt Foten hyvin joten pääsimme heti töihin. Laitoin ensimmäiset esteet vain 80cm korkeiksi, niillä olisi helppo harjoitella tasapainoisia ja rauhallisia hyppyjä. Fote lähestyi ensimmäistä estettä käyden aikas kuumana ja pyöritellen häntäänsä. Ori hyppäsi korkeat hypyt pienille esteille, mutta Sorel pysyi aivan loistavasti mukana ja tasapainossa. Pyysin Sorelia lähestymään esteitä kerran niin, että olisi miltei irti hevosesta, antaen Foten tulla aivan itsekseen esteille. Fote tuli alkuun reippaasti mutta hidasti sitten kun rupesi epäröimään, pitikö hänen nyt sitten ollenkaan hypätä. Hyppäsi ori kuitenkin kun vähän maiskuteltiin ja hyppäsi nyt nätit pienet hypyt. "Pienillä esteillä sun ei tarvitse niin paljoa ratsastaa, jos yliratsastat, se vaan kuumuu enemmän siitä" Kun tämä testivaihe oli ohi, aloimme oikeasti töihin, eli vaikuttamaan siihen, kummalla esteellä Fote vaihtaa laukan. Ensin vasta tokalla, sitten jo ekalla. Ensin Fote ei oikein kuunnellut, että Sorel pyysi sitä jatkamaan oikeassa laukassa toiselle esteelle, mutta sitten ori teki työtä käskettyä. Nostin esteet metriin ja sitten vaihdettiin jo ekalla. Sitten tulimme toisesta suunnasta samalla tavalla. Fote oli nyt hyvin kuulolla eikä kuumunut liikaa. Pienen käyntihetken jälkeen siirryimme sarjalle, jossa väliin tuli yksi laukka. Reagoimisaikaa niin Sorelille kuin Fotellekin oli siis vähemmän. Samaa harjoitusta toistimme vielä tässäkin pariin kertaa kummassakin kierroksessa, sitten korotin esteet 130cm:iin ja tulimme kokonaisen kahdeksikon kerran. Fote kuumui aikalailla, mutta pysyi käsissä ja hyppäsi hienoja, tasapainoisia hyppyjä. Taitava ratsukko, sujuvaa yhteistyötä. Ori hyppää suurella sydämellä ja pistää itsensä likoon, älä estele sitä turhaan.


» Copyright
Kuviin on kysytty ja saatu luvat. Teksti & ulkoasu on omaa tuotostani. Ulkoasu suunniteltu MF:lle.
Gold Pfote on täysin virtuaalihevonen, kuvien hevonen ei liity teksteihin mitenkään!