Päiväkirja

» 29.07.2010
Huh kun on ollut hiljaista! En olisi uskonut, että VRL:n tauko oikeasti verottaisi näin paljon innostusta. No kaikki tämä on nyt sitten kärsitty ja on aika alkaa treenaamaan hevosia oikein kunnolla! Heinämahat tallustelevat laiskasti ja luimistelevat satulavyön kolistuksen kuullessaan, mutta asiaan on tulossa nyt muutosta! Aluksi aloitan sillä, että lähetin kaikille kasvattien omistajille sähköpostia jossa hiukan kyselen, mikä on kasvattien tilanne nykyään. Moni on varmasti luullut, että Sválur on taas jätetty unholaan ja unohtaneet kasvatit. Positiivista on ollut, että tähän mennessä on kymmeneltä omistajalta tullut vastausta takaisin ja heistä vain yksi on palauttanut kasvatin! Hienoa! Nyt alankin muistamaan, minkä takia islanninhevosten porukkaan halusinkin. On aika nostaa purjeet ylös ja lähteä seilata kohti uusia seikkailuja.

» 16.02.2010
Päivät kuluvat rauhallisesti hevosia liikutellen. Kova kilpailu halu olisi mutta koska VRL vielä näyttää lomailevan, saavat hevoset viettää vielä lepopäiviäkin. Tallin asukas kantaan saimme hetki sitten muutoksia, sillä talliin muutti kaksi vanhempaa oria. Toinen on upea kirjava herra nimeltään Glóinn frá Hvannstóði, ja toinen herra Vilnir frá Tóftum. Orit muuttivat talliin Aimerin suojista Rajametsästä. Tallin tiloissa temmeltää edelleenkin pari viimevuoden kasvattia, jotka vieläkin etsivät itselleen kotia. Toivottavasti heille löydetään pian rakastavaiset kodit.

» 05.02.2010
Sválur sai vihdoin uudistuksensa suoritettua. Uutena tallista löytyy kesäisempi ulkoasu sekä neljä upeaa viimevuoden varsaa vielä myynnissä. Jokaiselle kasvatin omistajalle on lähetetty sähköpostia ja kyselty hiukan kasvattien kuulumisia ja yllättävän moni on vastannut positiivisesti, hienoa! Odotamme jälleen VRL:n paluuta tauolta, jonka jälkeen issikat saavat lähteä kilpakentille näyttelemään taitojaan.