Info


Valokuvaamiseni on alkanut jo pienenä tyttönä, jolloin isän filmikamera oli kiva napata mukaan ja käydä tallilla kuvaamassa hevosia. Ensimmäisen digikameran sain joskus vuonna 2005, jolloin laitoin ensimmäisiä otoksiani nettiin. Ensimmäisen kamerani nimeä en muista mutta ei mennyt kauaa kun ostin HP Photosmart R607. Puolisen vuotta kuvailin HP:lla mutta syntymäpäivälahjaksi sain hiukan paremman kameran, Canon PowerShot A530. Tästä kamerasta pidin todella paljon ja se on minulla edelleenkin. Pienen koonsa takia kannan kameraa melkein aina laukussa, jos sattuu jotain että tarvittaisiin sitä kameraa, se on aina mukana.

Toukokuussa 2007 kävin hakemaan jälleen uuden kameran, mutta tällä kertaa hiukan isomman sellaisen, Fuji FinePix S9600. Pidin myös tästä kamerasta todella paljon hyvien zoomaus mahdollisuuksiensa kanssa ja hyvällä ilmalla myös kuvista tuli tarkkoja. Tämän kameran kanssa sinnittelin jo pari vuotta, kunnes halusin ostaa ensimmäisen digijärkkärin joten tilaukseen lähti Canon EOS 450D, jonka mukana tuli +18-55mm IS- objekti. Tämähän ei minulle kuitenkaan riitä, joten uuden putken osto on edessä.