Tallin tilat & ympäristö
» Historiasta
Vuosien aikana olin kiinnostunut paljonkin Shetlanninponien kasvatuksesta, enkä voinut enään jäädä odottamaan löydettyäni Pohjanmaalta aivan loistavan tilan! Vanhat tilat kaipasivat jonkin verran uudistusta ja pienellä hiomisella tallista saatiin oikein siisti ja viihtyisä. Haimme ulkomailta neljä jo jonkin verran kilpaillutta ponia joilla jatkoille kilpailuita Suomen radoilla. Näistä neljästä upeasta Shetlanninponista kaikki alkoi, ei mennyt kuin vuosi niin poneja majaili tallissa jo miltein 20. Vuonna 2008 lopulla kuvioihin mukaan astui niinkin perus rotu, kuin Suomenhevonen. Tallin hevoset ja ponit pärjäsivät hyvin kilpailuissa ja kasvattejakin syntyi Huvin- kasvatusliitteen alle noin 40. Kuten monet ihmiset ovat varmasti huomanneet, kukkiminen ei pitkiä aikoja kestä, ei myös Huvituksellakaan. Omistajan vähäisen henkilökunnan takia sekä tämän ongelman seurana ajanpuutteen vuoksi talli vähensi suuren määrän asukeistaan uusiin koteihin. Parin vuoden taukoilun jälkeen Huvitus nousi jälleen pystyyn mutta vain suomenhevosten voimin. Ennen mukana olleet shetlanninponit jatkoivat Demon Trotters- nimisellä tallilla ravureiden virassa. Tällä kertaa on aika antaa tietä jytkyille ja kovapäisille puteille.
» Tallialue
Kesäisin on mahdollista ratsastaa suurehkolla kentällä. Kuumina hellepäivinä kentälle on asetettu pari sadettajaa, jotka estävät kentän hiekkapölyn pöllyämästä. Hevosten ja ratsastajien on selvästi mukavampi mennä kentällä kun hiekka ei niin pöllyä. Kenttä kuten myös talvikäytössä oleva maneesi on valaistu, maneesi myös lämmitetty talvisin. Molemmista löytyy kalusteet esteratsastukseen ja yleisölle istumapaikat ja katselutilat. Tallin pihassa on pari hoito puomia jonne voi tuoda hevosen harjattavaksi ja satuloitavaksi. Tallipihan ympäristöstä löytyy tarhoja sekä hiukan kauempana isot laitumet. Tarhoihin on hyvä sijoittaa myös vieraitten hevosia kilpailuiden ajaksi, mikäli tarve on. Talvisin omat ponit oleskelevat pääosin tarhoissa ja kesäisin ne saavat mennä suurelle vihreälle laitumelle kirmaamaan.
» Tallirakennus
Punertava suuri tiili talli on hyvin valaistu ja tilava. Karsinapaikkoja löytyy tällä hetkellä 12, mutta laajennuksiin löytyy paljon varaa. Perus tallin varustuksiimme kuuluu tietenkin lantala, varuste huone, ruokinta huone, pesu karsina, toimisto, wc sekä talli rakennuksen toisessa päässä pihatto. Hevoset ovat mahdollisuus hoitaa tallikäytävällä. Mikäli etsit minua tai jotain tallin henkilökunnasta, yksi mahdollisuus on tulla käymään toimistossa. Siellä hoidamme kaikki paperiasiat sekä pidämme hevostemme asiat ajantasalla. Läheinen farmari huolehtii täysin lantalan tyhjennyksestä, sillä hänen suurille pelloille lanta on ollut erittäin hyvä lisä. Suurempia kilpailuita varten tallin perältä löytyy kahdeksan karsinaa, jotka ovat tarpeen tullen käytössä myös yksityisiä varten. Varuste huoneesta löydät hevosten ja ponien omat varusteet nimikylttien alta, sekä toiselta seinältä jokaisen omat loimet sekä harjapakit.
» Laitumet
Huvituksesta 2 isoa laidunta, jotka ovat käytössä vain kesäaikaan jolloin hevosilla on laidunkausi eli ne saavat olla ulkona yötäpäivää. Laitumet ja tarhat ollaan rakennettu vahvasta puumateriaalista eikä lautoihin ole varsoillakaan mahdollisuus teloa itseään. Vahvat laudat kestävät vahvempaakin oria. Kun laidunkauden lopussa laitumet ollaan syöty jo viimesiä heinänkorsia myöten ja lunta alkaa ripottaan maahan, siirretään hevoset tarhauksiin. Orien tarhat löytyvät tallin takaa toiseltapuolelta, kun taas tammojen maneesin takaa. Talvisin vettä viedään tarhaukseen letkulla, joka otetaan vedenjaon jälkeen takaisin sisälle lämpimään ettei letku jäädy. Kesäisin kauemmas laitumelle vettä saadaan laitumien läheisestä kaivosta ja siitä letkulla pääsee jakamaan vettä, tosin joihinkin joutuu ämpärillä viedä vettä.
» Tallin omistaja
Tallia pyörittää 1990 syntynyt naispuolinen hekilö satakunnasta joka on kulkenut parilla eri nimellä virtuaalimaailmassa 2004 vuodesta lähtien. Nykyisin tunnetaan nimellä Sorel. Olen kulkenut myös seuraavilla nimillä; Migi & Zinnia. IRL-elämän hevosteluista sen verran että aloitin hevostelut 1996 ja sitä on aktiivisesti jatkunut miltein 11 vuotta. Olen työskennellyt niin ratsujen kuten myös ravureiden parissa, myös saanut kouluttaa suomenhevos varsan ratsu sekä ravikäyttöön. Virtuaalitalleja olen pitänyt jos jonkin moista, että melkein voisi sanoa että olen mennyt laidasta laitaan. On ollut talleja joissa oli hoitajia, ylläpitänyt laukkatallia, ratsutallia, westerntallia ja ravitallia. Nyt tämän hetkisinä projekteina Huvituksen lisäksi ovat
Demon Trotters ja harvinaisiin rotuihin perustuva talli
Chinét Ranch
» Päiväjärjestys:
Hevosten aamu touhut alkavat klo 06.00 jolloin aamutallin tekijä saapuu jakamaan karsinaan heinät, kaurat ja muut tarvittavat melassit ja leseet. Hevosten tarhoihin vienti alkaa kun kaikki ovat saaneet rauhassa napostella ruokansa eli noin klo 08.30. Kesäisin hevoset saavat nauttia vihreästä ruohosta aamusta yöhön, jolloin myös työntekijöiden taakka helpottuu. Kesällä on äärimmäisen tärkeä käydä katsomassa useampaan kertaan vesi että sitä varmasti on riittämiin kokoajan. Kuumat helteet laittavat hevoset varmasti juomaan huomattavasti enemmän. Ulosviennin jälkeen siirrytään talikkoon kiinni ja ruvetaan siivoamaan karsinoita. Noin klo. 10.30 on hyvä aika jakaa tarhoihin päiväheinät ja tällöinkin heinäkasoja kannattaa tehdä eri puolille tarhoja mikäli suurempi hevoslauma kyseessä. Usein tulee joillekin pientä erimielisyyksiä ruoan syömisessä ja on tärkeää että kaikki saavat syötyä osansa. Heinien jaossa ei kauan aikaa mene. Monet työntekijät jättävät pari hevosta sisälle karsinaan odottamaan liikuttamista, jotta taas tarhassa olevat hevoset saavat syödä ja antaa ruoan sulaa tarpeeksi kauan ennen liikuttamista. Karsinaan jäävät hevoset saavat osan heinästä jo ennen liikuttamista, mutta tarpeeksi ajoissa. Ratsastuksen jälkeen mikäli sää ja pakkaslukemat sen sallii, laitetaan hevonen pihalle jossa heinän syöminen voi jatkua. Hevoset otetaan sisälle noin klo. 17.00. Työntekijöitä muistutellaan jatkuvasti että tarkastaa hevosten jalat karsinaan viedessä jotta mahdolliset ruhjeet havaitaan ajoissa. Myös todella likaiset yksilöt tulee harjata ja loimellisilta hevosilta poistaa nämä yöksi. Sitten alkaakin samainen ruokinta rutiini kuin aamulla ja lopuksi sammutellaan valot ja jätetään hevoset untenmaille.
Päiväjäjestys tietoa: 
- klo. 06.00 -- ruokinta
- klo. 08.30 -- ulosvienti
- klo. 09.00 -- karsinoiden siivousta
- klo. 10.30 -- päiväheinien jako
- klo. 11.00 -- hevosten liikuttelua & tallitöitä
- klo. 17.00 -- hevoset sisälle
- klo. 17.30 -- yleistä hoitamista
- klo. 18.30 -- iltaheinien jako
- klo. 19.00 -- iltakaurojen jako
- klo. 21.00 -- valojen sammutus