|
Estevalmennus 20.03.2008
Huvitus järjestää nyt ensimmäisen valmennuksensa, ja se tapahtuu 20.03.2008. Perehdymme tällä
kertaa estepainotteiseen valmennukseen jonne otetaan 4 osallistujaa. Pienemmässä ryhmässä helpompi
perehtyä jokaiseen ratsukkoon tasaisesti. Valmennus järjestetään Huvituksen kentällä
mikäli sää sallii, mutta mikäli kenttä on jäinen siirrymme maneesin puoleen. Valmennuksessa
perehdymme mm. hypyn arvioiminen, puolipidätteet, esteen arvioiminen, hevosen hallinta. Osallistujat: ---- 4/4 Kommentit: Teitä oli erittäin mukava katsoa sillä poni näytti kuuntelevan ratsastajaansa hyvin vaikka alussa Spyro hiukan laiskottelikin mutta muut ponit saivat kyllä oriin virtaa. Meno koheni koko ajan loppua kohden, välillä ratsastaja sai pidätellä Spyroa tämän innostuttua esteistä hiukan. Spyrolla olisi hiukan opeteltavaa vielä esteiden arvioimisessa, sillä välillä Kati sai reippaastikin yrittää pidättää menevää ponia joka selvästi ajatteli että yli mennään eikä meinata. Lopulta valmennuksen loppu vaiheilla Spyro alkoi kuuntelemaan Katia paremmin ja käännökset esteelle meni hallitusti eikä suurilla oikaisuilla. Olitte mukava pari ja uskon että treenaten Spyroa vielä jonkin aikaa, on ori varmasti estekilpailuiden yksi kuuma nimi. Todella hienoa yhteistyötä! Äijä näytti kynensä jo ensimmäisillä hypyillään, orilla todella on kapasiteettia esteille. Hypyt ovat hyvin arvioituja eikä pudotuksia tullut juuri ollenkaan. Ponin luonne kuitenkin näkyi välillä kentällä muiden ponien seurassa, omapäisyyttä löytyy. Hieman kiukuttelua näkyi uralla odotellessa toisten suorittaessa esteitä, ori ei selvästi nauttinut pienestä odottelusta tai volttien teosta. Estettä lähestyessä kaarteesta Äijä ei meinannut malttaa tehdä kunnon kaaretta jotta pääsisi estettä kohti suorassa linjassa, vaan oikoi hiukan. Tätä asiaa korjailtiin valmennuksen aikana jonkin aikaa ja kyllä se siitä lopuksi onnistuikin. Esteet päästiin suorassa linjassa ylitse vaikka ori hiukan kuumuikin tästä. Loistavaa yhteistyötä ja ratsastajana oli selvästi päättäväinen ja ponin tunteva ratsastaja, hyvä Äijä ja ziida! Teme kuin loisti estekentällä! Virtaa ja energiaa näytti löytyvän oriin pukkoillessa uralla välillä muiden ylittäessä esteitä. Teme oli selvästi hyvä ratsastettava ja toimiva tapaus. Massiivinen ulkonäkö antoi minulle iloa silmälle, oli erittäin upea näky nähdä miten ratsun ja ratsastajan yhteistyö pelasi moitteettomasti. Ori osasi lähestyä esteitä suorassa linjassa eikä turha hätkyillyt vaan lähestyi estettä rauhassa ja arviokin osui aina oikeaan. Minkäänlaisia pudotuksia ei tullut, mutta hiukan yli kuumenemisen ongelmaa näytti tälläkin herralla olevan. Uskon että Teme tulisi pärjäämään esteillä yhtä hyvin kuin koulussakin, Temestä näki tämän ravatessa tai laukatessa kaviouralla että myös kouluratsastuksen taitoja löytyy mukavasti. Upea näky! Valmennuksen Teme suoritti kunnialla ja hatun nosto myös loistavalle ratsastajalle Jenn.ille! Feimistä löytyi innokkuutta ja menoa koko valmennuksen ajan. Feimi näytti hyvältä ratsastettavalta ja oli hienoa katsella ratsastajan työskentelyä koko valmennuksen ajan, niin pienet avut ja poni kuunteli hyvin. Feimiltäkin näytti löytyvän kuumenemisen ongelmia mutta Katja sai hallittua ratsunsa erinomaisesti. Toisessa päässä kenttää Katja rauhoitteli oriaan upeilla koululiikkeillä ja se todellakin tehosi. Feimi rauhoittui ja alkoi lähestymään esteitä hiukan rauhallisemmin eikä suurempia puolipidätteitä enään tarvinnut. Mielestäni tällä orilla olisi kapasiteettia ehkä isommillekin esteille, kuten myös koulussa. Yksi näyttävimmistä ratsukoista mitä olen tähän asti nähnyt, oli ilo katsella teidän yhteistyötä ja toivon että jatkatte samaan malliin mutta yrität hiukan rauhoittaa tuota Feimiä ettei se kuumenisi noin herkästi. Uskon että siitä pääsee vielä jossain kohtaa ylitse. Loistavaa työtä Katja! |