Kesän Pölypoika

| Virallinen nimi |
Kesän Pölypoika |
Rotu, Sukupuoli |
Suomenhevonen, ori |
| Syntymäaika |
20.08.2007 - ikä |
Väri ja säkäkorkeus |
prt, 160cm |
| Rekisterinumero |
VH11-018-0693 |
Omistaja |
Sorel (VRL-00884) |
| Painotuslaji |
Estepainotteinen |
Kotitalli |
Huvitus (HUVI3969) |
| Täyttänyt 3v |
19.05.2008 |
Kasvattaja |
Sari Selänne, FIN |
Sateinen aamu 27. toukokuuta, kello 5 aamulla. Aikainen herätys tiedossa sillä tarkoituksena olisi lähteä hakemaan talliin ensimmäistä oria. Tällä kertaa matka on pitkä joten lähtö on tapahduttava aikasin. Matka oli väsyttävä mutta siitä selvittiin mukavasti. Perillä ori asteli onneksi rauhalisesti kuljestus autoon, ori tiesi luultavasti että tämä ei tulisi enää takaisin. Meidän oli tehtävä tulomatkalla monia pysähdyksiä koska piti katsoa että Pölyllä oli kaikki kunnossa ja vettä sai tarjoilla. Matkan aikana ori onneksi rauhottui mutta alku matkassa Pöly hiukan kolisteli. Lopulta kun pääsimme kotiin Huvitukselle, jännitys vasta alkoi!
Pöly huomasi auton pysähtyvän ja sammuvan kokonaan, jolloin kolistelu auton sisällä hiukan alkoi. Avasimme auton lastaus-sillan alas ja ori katseli pää korkealla taakseen valppaana ja tutkaili rauhallista ympäristöä. Kun saimme orin irti lähdimme taluttelemaan Pölyä rauhassa pitkin tallin pihoja ja ori näytti todella kiinnostuneelta paikasta. Välillä Pöly pysähyi pää korkealla ja puhalsi raitista ilmaa sieraimiinsa. Pienen tutkimusmatkan jälkeen veimme Pölyn karsinaansa jonne se saisi jäädä kotiutumaan rauhassa ja tutustumaan ympäristöön enemmän seuraavana päivänä.
Olimme todella ylpeitä saadessaan näin upean hevosen talliimme. Vaikka Pöly olikin ori, pystyvät muutkin ihmiset sitä käsittelemään sillä ori on perusluonteeltaan rauhallinen ja säyseä. Kuitenkin hiukan arvaamaton jonka takia sitä ei voi luovuttaa täysin aloitteleville henkilöille. Pöly ei omaa suurta oriluonnetta, vain joskus mikäli tammalla kiima saatta ori tulla levottomaksi. Pöly on liikkeissään todella reipas ja menevä tapaus. Askeleet ovat kuitenkin pehmeät niin ravi kuin laukkakin, erittäin upeat liikkeet ja kuuntelee apuja tarkkaan. Mutta sen verran vaativa ori että Pöly vaatii oikeat opasteet siitä mitä sen tulisi tehdä. Laukkaa ei nosteta ilman puolipidätteitä eikä pohkeenväistöjä mennä ihan millä tahansa avuilla. Kun oria oppii tuntemaan ja olemaan yhtä Pölyn kanssa, ratsastus sujuu kuin tanssi.
Taluttaessa on hyvä pitää riimunnarua tuntumalla sillä tämä herra voi joskus kokeilla keksiä taluttajan päänmenoksi jotain mielenkiintoista joten on oltava valppaana. Tammojen lähelle oria saa viedä mutta haistelu etäisyydelle ei eikä varsinkaan silloin, jos tammalla on kiima sillä silloin Pölystä muuttuu levottomaksi. Kaikenlainen hemmottelu on Pölylle kuin taivasta. Rento kevyt rapsuttelu niskasta tai ryntäiltä tuntuu aina niin kivalta että hyvin huomaa kuinka hevonen tosissaan nauttii! Pölyä voi hoitaa niin karsinassa, käytävällä kuten myös ulkona hoitopuomilla. Hyvät käytöstavat omaava ori on helppo hoitoinen ja erittäin mukava luonteinen kaikille ihmisille. Herrkuja ei kuitenkaan orille tulisi antaa sillä kerjäämistä emme halua opettaa, joten mikäli haluat antaa Pölylle jotain palkintoa anna se suoraan karsinaan ruokakaukaloon. Näin hoitamisen aikana kukaan ei näyki sinua hihasta tai takin kulmasta namin toivossa.
Ratsastaessa Pöly on kuuntelevainen ja osaava, tekee pienestä käskystä pyydetyn. Ratsastuksen aikana Pöly ei välitä tammoista joilla olisikin kiima, joten reippaasti kentälle vain ratsastamaan! Ehkä saattaa hörähdellä mutta muuten ei reagoi. Esteillä Pöly on ollut hiukan paheena kuumeta liikaa, kuten myös kenttäkilpailuissa. Pölyn hyppy tekniikkaa on vielä harjoitettava. Maastossa Pöly pysyy hallinnassa vaikka meno olisi kuinka nopea tahansa. Pöly on ketterä liikkeistään ja toimii hyvin. Istuntaan ori reagoi vahvasti joten jalkatyötä ei tarvitse niin tehdä. Todella mieleinen ratsu kaikin puolin!
Kuvagalleria
© Aye
Jälkeläiset
Pöly on tarjolla jalostukseen. Pölylle voi kysellä ulkopuolisille tammoille
sähköpostitse, mutta suurimmaksi osaksi oria käytetään tallin omien tammojen astutuksiin. Astutus- ja varsamaksut tulee suoritettua samalla, kun lähetät minulle varsan sivut sähköpostiin.
ei vielä jälkeläisiä
Sukulaiset
isä. Kevään Viipperä evm sh, vrt, 161cm estepainotus |
ii. Ruutunolla evm sh, prt, 158cm |
iii. Yks-Nolla evm |
|
iie. Ellan Dineena evm |
ie. Tähden Helinä evm sh, vrt, 162cm |
iei. Tähti Paroni evm |
|
iee. Hellä Helinä evm |
emä. Vilkkeen Vipinä evm sh, prt, 156cm estepainotus |
ei. Hurman Herkkä evm sh, prn, 157cm |
eii. Humu-Samu evm |
|
eie. Hurmiina evm |
ee. Onnenliekki evm sh, rt, 158cm |
eei. Sysi Lieska evm |
|
eee. Onnetar Sani evm |
Kilpailu tietoja
» ERJ:n estekilpailut:
63 sijoitusta / 5 voittoa
12.09.2010: Fiktio - 50cm -- 1/60
13.09.2010: Fiktio - 60-70cm -- 4/60
13.09.2010: Cornir - 70cm -- 4/40
14.09.2010: Fiktio - 50cm -- 7/60
15.09.2010: Vivaldio - 70cm -- 4/49
18.09.2010: Jewel Ponies - 70cm -- 9/100
18.10.2010: Wild Riders - 80cm -- 6/40
19.10.2010: Wild Riders - 60cm -- 4/40
04.02.2011: Katvusto - 80cm -- 3/30
21.02.2011: Korge Hobused - 90cm -- 4/23
26.02.2011: Korge Hobused - 90cm -- 3/23
28.02.2011: Bellamy - 70cm -- 7/50
02.03.2011: Blip Ponies - 60cm -- 5/30
04.03.2011: Blip Ponies - 60cm -- 1/30
14.03.2011: Viehättävä - 80cm -- 4/50
30.03.2011: Virtuaalitalli WD - 80cm -- 3/100
31.03.2011: Virtuaalitalli WD - 60cm -- 2/100
31.03.2011: Virtuaalitalli WD - 100cm -- 7/100
14.01.2012: Seven Stables - 80cm -- 5/30
25.01.2012: Stecker - 70cm -- 2/30
26.01.2012: Stecker - 70cm -- 2/30
26.01.2012: Jewel Ponies - 70cm -- 2/63
27.01.2012: Hiprakka - 90cm -- 2/50
28.01.2012: Jewel Ponies - 70cm -- 7/70
29.01.2012: Hiprakka - 90cm -- 6/50
29.01.2012: Koston Sh - 90cm -- 6/50
30.01.2012: Moondance - 110cm -- 7/50
30.01.2012: Moondance - 120cm -- 1/50
01.02.2012: Rhonwen - 90cm -- 2/40
01.02.2012: Hiprakka - 100cm -- 5/50
05.02.2012: Lumivuo - 100cm -- 5/50
|
06.02.2012: Hiprakka - 90cm -- 5/50
06.02.2012: Vitry - 100cm -- 2/82
14.02.2012: Rhonwen - 100cm -- 4/40
16.02.2012: Rhonwen - 100cm -- 3/40
23.02.2012: Zuruck - 110cm -- 6/50
29.02.2012: Marike - 100cm -- 3/40
02.03.2012: Rhonwen - 100cm -- 6/40
02.03.2012: KK Hurme - 120cm -- 7/50
08.03.2012: Rhonwen - 100cm -- 4/40
17.03.2012: Moondance - 110cm -- 4/50
21.03.2012: Rhonwen - 100cm -- 6/40
21.03.2012: Arcadia - 110cm -- 7/60
23.03.2012: Yaneva - 110cm -- 3/70
23.03.2012: Arcadia - 110cm -- 2/60
26.03.2012: Pyrr WB's - 110cm -- 2/80
29.03.2012: Pyrr WB's - 120cm -- 8/80
31.03.2012: Koston Sh - 110cm -- 5/50
02.04.2012: Apinaliiga - 110cm -- 4/30
08.04.2012: Rivakka - 110cm -- 5/48
13.04.2012: Hex SPH - 110cm -- 6/60
13.04.2012: Svärjade - 110cm -- 4/30
18.04.2012: Ink Ponies - 110cm -- 6/40
18.04.2012: Snipper - 110cm -- 5/30
19.04.2012: Rhonwen - 100cm -- 4/40
21.04.2012: Rhonwen - 100cm -- 6/40
21.04.2012: Ashcroft - 110cm -- 5/29
22.04.2012: Rhonwen - 100cm -- 5/40
23.04.2012: Ashcroft - 110cm -- 2/27
24.04.2012: Ashcroft - 110cm -- 4/33
25.04.2012: Diega Ponies - 100cm -- 1/40
26.04.2012: Diega Ponies - 100cm -- 1/40
30.04.2012: Kadotetut Sh - 110cm -- 2/40
|
» VSHK:n estekilpailut:
21 sijoitusta / 7 voittoa
19.01.2011: Rohmula - 60cm -- 1/5
27.01.2011: Huvitus - 90cm -- 2/54
28.01.2011: Huvitus - 70cm -- 2/36
29.01.2011: Huvitus - 80cm -- 4/44
30.01.2011: Huvitus - 70cm -- 4/36
31.01.2011: Huvitus - 70cm -- 1/36
01.02.2011: Koston Sh - 90cm -- 4/30
01.02.2011: Koston Sh - 110cm -- 4/30
02.02.2011: Koston Sh - 100cm -- 1/30
02.02.2011: Koston Sh - 110cm -- 4/30
|
03.02.2011: Koston Sh - 100cm -- 1/30
04.02.2011: Koston Sh - 100cm -- 2/30
04.02.2011: Koston Sh - 110cm -- 2/30
25.02.2011: Hiprakka - 100cm -- 5/27
26.02.2011: Hiprakka - 70cm -- 1/18
27.02.2011: Hiprakka - 90cm -- 1/23
28.02.2011: Hiprakka - 70cm -- 4/18
28.02.2011: Hiprakka - 90cm -- 4/23
28.02.2011: Hiprakka - 100cm -- 4/27
01.03.2011: Hiprakka - 100cm -- 5/27
01.03.2011: Hiprakka - 110cm -- 1/27
|
Kuvien ottajat lukevat kuvien alla, teksti on omaa käsialaani. Tämä on virtuaalihevonen.